Lasten ja nuorten urheiluvammat ovat yleistyneet. Kasvuikäisten rasitusvammat yhdistyvät organisoituun urheiluun, tavoitteelliseen kilpaurheiluun sekä omaehtoisen liikunnan pieneen määrään. Vammariski kasvaa sitä mukaa, mitä useampana päivänä viikossa liikuntaa harrastetaan.
Vammoille altistavia tekijöitä ovat aikaisempi rasitusvamma, riittämätön yöuni ja palautuminen. Rasitusmurtumille altistaa pieni painoindeksi, henkinen kuormitus, huono ravitsemus, liian vähäinen D-vitamiinin saanti, sekä tytöillä kuukautiskierron häiriöt. Lisäksi vammoille altistavia tekijöitä ovat harjoitusmäärät ja intensiteetti suhteessa kudosten kapasiteettiin, varhainen erikoistuminen yhteen lajiin, lajin harrastaminen ympäri vuoden ilman lepojaksoja, kilpailu aikuisten ja vanhempien mukana. Harjoittelua ei saisi tulla tuntimäärällisesti enemmän kuin lapsella tai nuorella on ikävuosia (tietyissä lajeissa tämä on huomioitava varmistamalla voimaharjoittelun määrä sekä harjoittelun monipuolisuus.) Harvoin tapahtuva omaehtoisen liikunnan harrastaminen ja voimaominaisuuksien riittämättömyys suhteessa kuormituksen vaatimuksiin lisäävät myös vammariskiä. Huonosti laadittu harjoittelu ja sen rytmitys lisäävät riskiä. Sen sijaan raajojen virheasentojen ja huonojen harjoitusolosuhteiden syy-yhteydestä ei ole tutkimusnäyttöä.
Lapsen ja nuoren kasvamisen yhteys vammoihin on epäselvä. Tätä on tutkittu 18 tutkimuksessa, joissa tieteellistä näyttöä kasvun ja vammariskin välillä ei ole voitu osoittaa. Harvoin esimerkiksi lapsella, jolla ei ole liikunnallista harrastusta, todetaan kasvukipuja. Kasvaessa fyysisesti sekä iän mukana urheilijoilla harjoitusmäärät ja tehot lisääntyvät sekä monet kilpailevat oman ikäisiään vanhempien mukana. Kehoon kohdistuu siis suuremmat vaatimukset, mutta niihin ei kuitenkaan vastata harjoittelulla.
Vammojen ehkäisyyn voidaan vaikuttaa monella tavalla. Harjoittelun ja levon suhde pitää saada tasapainoon esimerkiksi palautumista seuraamalla. Harjoittelun tulisi olla monipuolista, eli pelkkä lajiharjoittelu ei riitä, vaan rinnalla tulisi tehdä voimaharjoittelua, kehonhallintaa, liikkuvuus ja nopeusharjoittelua sekä erilaista kestävyysharjoittelua. Voimaharjoittelulla voidaan vähentää vammariskiä merkittävästi, ja sitä tulisikin olla viikkotasolla mielellään kaksi kertaa. Sen sijaan venyttelyllä, loppuverryttelyllä, rullauksella tai lihasvasaralla ei ole merkitystä vammojen ennaltaehkäisyssä.
Voimaharjoittelun lapsilla ja nuorilla on todistettu olevan turvallista. Tieteellisen näytön mukaan se ei vaikuta pituuskasvuun ja suojaa loukkaantumisilta. Lasten ja nuorten voimaharjoittelussa vammariski on 0,7% kun se on jalkapallossa 19%, voimistelussa 13% ja jääkiekossa noin 10 %.
Lapset aloittavat luonnollisen maksimivoimaharjoittelun pään nostamisella pian syntymänsä jälkeen, joten miksi sitä ei saisi ohjatusti tehdä hieman myöhemmin? Lasten voimaharjoittelussa painopiste on taidon oppimisessa ja neuraalisessa adaptaatiossa. Murrosiässä kehitys on seurausta kudostason ja neuraalitason adaptaatiosta. Ennen murrosikää voimaharjoittelun aloittaneet yltävät selkeästi paremmalle voimantuottotasolle kuin vasta murrosiässä aloittaneet.
Voimaharjoittelun lisäksi aktiivisen alkuverryttelyn on todettu vähentävän vammariskiä 30%. Aktiiviseen alkuverryttelyyn kuuluu kehon lämpötilan nostaminen erilaisilla askelluksilla, askelsarjoilla ja koordinatiivisillä liikkeillä. Liikkuvuutta ja voimaa tulee tehdä suorituksessa käytettävillä voimantuottotavoilla ja nopeuksilla, sekä huomioida näissä vammaherkkyyden kannalta keskeiset lihakset ja ketjut. Lopuksi keskushermostoa pitää aktivoida ja hermolihasjärjestelmää sytyttää nopeilla reaktiivisilla harjoitteilla ja tehdä maksimaalista suorituskykyä vaativia liikkeitä.